SUPPILOVAHVEROITA

Olen aina himoinnut olla se, joka löytää metsästä syötäväksi kelpaavat herkulliset sienet. Oma perheeni ei koskaan ole sienestänyt, mutta marjassa on toki käyty. Ensimmäinen sienestyskerta kohdallani olikin sitten vasta syvällä aikuisiällä, vajaa nelikymppisenä. Tuolloin työpaikkani enemmän tai vähemmän aktiivisesti toiminut naiskerho järjesti sieniretken Tampereen pikatien varteen ja oppaanamme oli vankan sienituntemuksen omaava työkaverini. Ostin oikein sieniveitsen ja otin oikeaoppisen korin mukaan, mutta eihän sinne johkaantunut kuin kourallinen sieniä. Kanttarelleja. Päästyäni kotiin, paistoin ne voissa lisäten joukkoon sipulia. Niin herkullista oli, että vanhin lapseni itse asiassa taisi syödä sen koko annoksen siltä seisomalta.

Suppilovahveroita

Nyt on naapuriini muuttanut aktiivinen ja innokas metsänkävijärouva perheineen. Hän kutsui minut tässä joku lauantai mukaan Pomarkkuun sieniä poimimaan. Miehensä on heillä se todellinen sieniasiantuntija, joka näytti meille sitten poimintapaikat kädestä pitäen. Mahtava tunne löytää itse sieniä paikoista, joissa ei ensin näy yhtään mitään, mutta kohta silmä poimii herkullisia sieniä pilvin pimein. Suppilovahveroita.
Tuolla poimintakerralla yritin itsekin löytää ja tunnistaa sitä suppilovahveroa, mutta yrittäessäni selvisi, että on toinen, miltei samannäköinen, mutta mustavartinen sieni. Päätin kerätä seuraavat viisi vuotta pelkästään oikeaa suppilovahveroa enkä mitään muuta, jotta oppisin oikeasti tunnistamaan juuri sen sienen. 
Tein suppilovahveroista tuhdin kastikkeen perunoiden kanssa syötäväksi ja olen tehnyt monta sienipiirakkaa. Sienikeittoon asti en ole vielä päässyt, mutta naapuri toi eilen juuri poimintareissunsa satona minulle ämpärillisen sieniä jälleen. Niistä osan jo paiston tämän päivän kokkailuja varten, mutta osa on vielä vähän kuivumassa käsittelyä odottaen. 
Ihan mahtava uusi ulottuvuus on tullut elämään sienien kautta. Ja lapsetkin syövät niitä mielellään. Toista kertaa en ole vielä päässyt sienimetsään, kun on ollut muita kiireitä, mutta varmasti vielä menen uudelleenkin. Eihän tuo naapuri kai niitä aina jaksa rahdata meille, joten itse on taivuttava sinne menemään. Karhuja ja susia pelkäämättä, eväät ja avoin, kärsivällinen mieli mukana.

Ulla Koivula